lauantai 28. maaliskuuta 2015

Lauantain kuulumisia pentulaatikosta

Pennut ovat kehittyneet hurjaa vauhtia refleksieläimistä ihan oikeiksi koiriksi. Kaikki kävelevät jo kohtuu sujuvasti ja silmät ovat lähes auenneet. Uusia ulottuvuuksia on auennut ja suulla maistellaan kavereita, emää ja kaikkea mahdollista. Tänään oli pentujen ensimmäinen madotus. Canex-tahnaa annosteltiin sormella kitalakeen, oli kuulemma kamalan pahaa, mutta kaikilla tahna pysyi kutakuinkin suussa ja se meni alas.

Roi tutustui leluihin ja kurkki vielä sumeilla silmillä kuvaajaa.

Redillä on rento olo.
Välillä pennut käyvät vierailulla Ninan punaisessa kopassa. Rocky kiipeilee.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Tarkastus-, tutkimus- ja syynäysaikoja

Aikainen lintu madon nappaa ja varasin pennosille erinäisiä tutkimusaikoja.

Sirutus ja Dna-näytteenotto on 15.4 Nurmijärvellä, käymme luottoeläinlääkärimme pakeilla, Nina ja Remu tulevat mukaan. Esko käy lähempänä omaa kotia antamassa näytteensä.
Silmä- ja pentutarkastus on 28.4. Pakilassa. Pakilan Tikissä (nyk. Animagi) olemme käyneet 1996 lähtien tutkituttamassa koirien silmät erittäin tarkalla ja hyvin pentuja käsitelleellä Jerker Mårtensonilla. Nyt hän on jo eläkkeellä, toivottavasti seuraaja on saanut oppinsa häneltä.

Mikun aamupäivällä ottama kuva, pennut on pentulaatikon huoltoa varten nostettu muovikaukaloon, melko ahdasta :)



maanantai 23. maaliskuuta 2015

8 vuorokautta pikkutassuja

Pikainen kuvapäivitys pentulaatikosta. Emäntä joutui lähtemään aamulla sorvin ääreen ja isäntä jäi isyyslomalle palleroita kaitsemaan. Yritin tuossa äsken ehdottaa äitee-koiralle pikkuista metsälenkkiä, mutta se kuulee kuinka pisarat lyö ikkunapeltiin ja tuuleekin. Sitäpaitsi nappulat nukkuu tissit suussa, paitsi toi Rami, jolla on liian paljon vapaita vaihtoehtoja.





sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Mikä on "pina"? Pitkäkarvainen (nahka) sileäkarvainen collie.

Pina on kielenkäyttöön vakiintunut lyhenne ja tarkoittaa pitkäkarvaista nahkaa, eli molemmilla sileäkarvaisilla vanhemmilla on pitkäkarvageeni ja osa pennuista on pitkäkarvaisia. Turkki on harvoin ihan kahden pitkäkarvaisen vanhemman jälkeläisen tasoa, yleensä australianpaimenkoiran turkin mittainen, hapsukarvat ovat vaan pidemmät kuin ausseilla.
 
Pennut rekisteröidään sileäkarvaisiksi, mutta aikuisena terveen paperit saaneet ja ulkonäkökriteerit täyttävät voidaan siirtää pitkäkarvaisen collien rekisteriin. Siirtoa ei tarvitse tehdä, pinan kanssa voi harrastaa ja saada tuloksia samalla lailla kuin nahkankin kanssa, ainoastaan näyttelykehästä ei voi saada valionarvoon vaadittavaa tulosta H=hyvä. Näyttelytuloksen EH=erittäin hyvä, pina voi kuitenkin saada pitkäkarvakehästä mikäli koiran rakenne, turkki ja korvat ovat ok.

Suomen collieyhdistyksen sivuilta kopioitu jalostustoimikunnan Pina-siirtosääntö:

Sileäkarvaiseksi rekisteröidyn ilmiasultaan pitkäkarvaisen koiran siirtäminen pitkäkarvaiseksi 1.1.2014 lukien

Ennen ulkomuototuomarin arviointia seuraavien ehtojen on täytyttävä:
- koiralla on virallinen voimassaoleva silmätarkastustulos (yli 1v), tulos cea-vapaa tai crd (ei colobomaa tai ablaatiota tai muita vakavia löydöksiä).
- koira on virallisesti lonkka- ja kyynärkuvattu ja täyttää niiden osalta PEVISA-ehdot
Kun em. terveystulokset näkyvät KoiraNetissä, otetaan yhteys jalostustoimikunnan sihteeriin. Tämän jälkeen ulkomuototuomari voi esittää siirtoa rodusta toiseen joko näyttelyn yhteydessä, jalostustarkastuksessa tai erikseen järjestettävässä katselmuksessa. Ko. ulkomuototuomarilla tulee olla arvosteluoikeudet sekä sileä - että pitkäkarvaiselle collielle.
Arvioinnin tekevä ulkomuototuomari arvioi ja toteaa seuraavien ehtojen täyttyvän: koira on yleiskunnoltaan hyvä, terverakenteinen ja luonteensa puolesta lähestyttävissä. Tämän lisäksi koiran tulee olla rotutyypiltään oikea, siten että ko. tuomari voisi arvioida antavansa koiralle näyttelyn laatuarvostelussa arvosanan EH (poislukien karvan pituus).
Ulkomuototuomarin annettua lausunnon ja ehdotettua rodusta toiseen siirtoa, SCY:n jalostustoimikunta lähettää esityksen rodusta toiseen siirrosta SKL:n toimistoon.

Aikuinen pina-narttu FF Edge Of Heaven, Miru, 15.2.2015 kuva Alina Riionheimo
Miru 16 vuorokauden ikäisenä, 26.3.2010

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kuvia pennuista ikää 6 vuorokautta

Trikkityttö "Nana"

Soopelipoika "Rami"
Soopelipoika (pitkäkarva?) "Rocky"
Trikkipoika (pitkäkarva?) "Rico"
Trikkipoika "Roi"
Soopelipoika "Rex"
Trikkityttö "Ninni"
Soopelityttö (pitkäkarvainen?) "Nuunuu"
Soopelipoika (pitkäkarvainen?) Redi
Sitten vielä terveiset Ninalle, että meillä ei syödä perheenjäseniä. T: kääpiö-kochin kukko Rauski ja silkki-sekuli kana Elvis p.s. kaikki vielä hengissä

Agilitytulos by Inkku ja Sari

Pentujuttujen väliin vähän isommista "pennuista".

Aivan mahtavaa! Inkku, FF Game On, kävi emäntänsä Sarin kanssa agilitykisoissa loistotuloksella, eli 0-tulos ja luokkavoitto. Paljon onnea tytöt! Sari ja Inkku nollarata kuvaaja Jaana Rautio

kuvakaappaus Sarin Fb-seinältä
Inkku, kuvaaja Marjo Pitkänen

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Pulleita masuja...

Pentujen yksittäiskuvaaminen tässä vaiheessa oli ihan utopiaa. Kuvauskohde ottaa tyynesti jalat alleen ja painelee lähimmälle nisälle. Nämä nousevat jaloilleen jo! 

Trikkipoika nukkuu
Tänään on ollut vähemmän painia nisillä kuin eilen, pennut menevät kahdessa vuorossa. Tosin mun pitää olla varovainen, enkä saa tunkea itseäni liian lähelle, sillä ne haistavat minut ja sitten kaikki heräävät horroksesta, joka johtaa joukkoryntäykseen nisille. Nina on päässyt pienelle metsälenkille ja hetken huilille pois laatikosta, mutta päiväruoan aikaan nisillä oli taas asiakkaita ja ruoka tarjoiltiin laatikkoon.


Harkitsin pentujen kynsien leikkausta yhden pennun yhden kynnen ajan ja totesin, että siinä touhussa käy kalpaten huonossa valossa ja siinä vireystilassa. Hirveän jäntevää porukkaa, kiemurtelevat kuin kuristajakäärmeet kädessä, ei ole rauhoittumista vielä ehdollistettu ei...

Veljellinen halaus



Simahdus, kuvassa pina-poika
Trikkityttö
Päällä toinen pina-poika

torstai 19. maaliskuuta 2015

Pentujen yksittäiskuvia

Ihan kahta sain Ninan mielestä kuvata ja sekin piti tehdä pentulaatikossa. Lisää myöhemmin...ja pyydän anteeksi kuvien laatua, enkä myöskään jaksa niitä mitenkään tähän hätään muokata :) Nimet ovat tekonimiä ja toivon, että niille keksitään ihan omat nimet sitten kotikotona. Pennut saavat lisäksi ns. kennelnimen, esim. yhdestä tulee Final Fantasy's Hidden Heaven myöhemmin.

soopeli narttu "NuuNuu"

Tricolour narttu "Nana"

Hajukoirat

Koirat elävät ihmisten ulottumattomassa olevassa hajujen maailmassa. Koirilla on sisäsyntyinen tarve haistella ja ne hahmoittavat maailmaa hajuaistinsa kautta. Koiran hajunerottelukyky on uskomaton.

Kävimme Hupin, Billabong ja Emman, Final Fantasy's Completely Mine, kanssa Winnovassa 10 kuukautta kestäneen hajukoirakoulutuksen helmikuu 2014 - joulukuu 2014. Opettajina meillä oli Tommy Wiren ja Keijo Kodis. Hupi on Ninan poika sen edellisestä pentueesta ja Emma on pentueen isän siskopuoli.

Hupi ja Emma toimivat Indoor Quality Service Oy:n lutikkaetsivinä.

Hupi ilmaisee oikean hajun kiintorullalla hyrrätreeneissä, kuva Birgitta Kaikkonen BHK Photo

Emma ilmaisee oikean hajun jalkaa nostamalla, kuva Birgitta Kaikkonen BHK Photo



keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Pennut kahden vuorokauden ikäisinä

Kasassa
Vasemmalta uros, narttu, uros, narttu ja narttu
Ensin me pojat syötiin...

sitten me nukuttiin.

Boxer?


Uusi blogi

Kotisivujen päivitysohjelman puuttuessa laitan tänne blogiin juttuja ja kuvia H- pennuista ja tulevaisuudessa sitten muistakin kasvateista.

Ihan ensin pari valokuvaa kahden vuorokauden ikäisistä pennuista:

Soopelipoika (pina)

Kaksi soopelipoikaa ja trikkityttö

Vasemmalta: tyttö, poika, poika, poika, tyttö, poika ja alla kaksi poikaa, yksi tyttö ei näy kuvassa

Loppukesän pentuhaaveita

Final Fantasy's Just Add Magic, Kikka "Kolmonen" on astutettu. Hän tapasi juhannuksena heilansa Riemumielen Hurjasusi Kuunvalo...