keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Narttupentu etsii kotia

Niinhän siinä kävi, että alustavasti varattu tyttöpentu vapautui. Perheen vanhempi koira sairastui pahasti ja sen hoito on ollut raskasta sekä selviytyminen edelleen vaakalaudalla. Parempi hoitaa vanhus kuntoon ennen uuden pennun ottamista. Oikein paljon jaksamista ja pikaista paranemista Nillalle <3

Pennut pentutestataan viikonloppuna ja eläinlääkärintarkastus tehdään ensi viikolla.

Lisätietoja pennuista saa osoitteesta kati.kangasniemi1@gmail.com

perjantai 9. joulukuuta 2022

Pennut syntyivät 24.11

Vallan jäänyt tässä pentuhuumassa blogi päivittämättä! Pennut ovat siis jo kaksi viikkoisia. Erittäin helpolla ja nopealla ponnistusvaiheesta loppuun kaksi tuntia kestäneellä synnytyksellä syntyi 5 pentua, 3 narttua ja 2 urosta. Pentujen painot olivat tasaiset, pienin painoi 290 g ja suurin 365 g. Taika on hoitanut pennut hienosti, meidän vastuulle on jäänyt Taikan hyvinvoinnista huolehtiminen ja pentulaatikon puhtaus. Nyt 2 viikkoiset pennut ovat jo alkaneet leikkimään sekä reakoimaan ulkopuoliseen maailmaan. Eilen otettiin ensimmäinen matolääkekuuri. Vielä viikon pennut ovat pelkän emänmaidon varassa ja sitten alamme maistelemaan jauhelihaa. 












maanantai 24. lokakuuta 2022

Talvipennut tulossa!


 

Taika kävi ultrassa ja odotamme pientä pentuetta!

Vauhtia luvassa!

Emä: RTK4 PAIM2 Final Fantasy's I'm Million Dollar Baby "Taika"

Isä: RTK1 PAIM-T Twilight Moon Universal Ultimate "Patu"

Ja söpöilyä!

Patu 💗💗💗

Taika



tiistai 20. syyskuuta 2022

Muuttuneita pentusuunnitelmia

Aina ei mene kuin Strömsössä.

Ilon emällä todettiin autoimmuuninen ihosairaus. Tämä ikävä yllätys tuli onneksi tietoomme ennen kuin Ilolla alkoi juoksut. Niinpä Ilo ei tule lisääntymään, vaan jatkaa aktiivista harrastuskoiran elämää. Jos Ilolta kysytään niin en usko asian häntä vaivaavan.

Taikan edellinen pentue ehti täyttää jo 2 vuotta. Taika on tässä välissä harrastellut itsensä kahden eri lajin ylimpään kilpailuluokkaan ja vaikka harrastuskipinää olisi, niin päätettiin, että Taika saisi jäädä mammalomalle. 

Talveksi saatetaan sittenkin saada pienten tassujen töminää...🐾🐾 

perjantai 15. heinäkuuta 2022

Pentusuunnitelmia

Sileäkarvaisen collien pentuja suunnitteilla loppuvuodeksi 2022

FI MVA RTK3 Koiruuksien Hu Pai Lee 💕 FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA LT JMVA LV JMVA EE JMVA BALT JMVA PAIM-T Cinnaberry's Midnight Express

Ilo 💕 Tedi yhdistelmältä toivomme kauniita, rakenteellisesti rotumääritelmän mukaisia ja hyvin liikkuvia jälkeläisiä. Molemmat koirat ovat valioituneet jo nuorina. Molemmilla on jo nyt vahva harrastustausta. Ilon pääasiallinen laji on rally-toko, joka on emännän valinta, Ilo olisi halunut agilitykoiraksi. Tedi harrastaa pelastuskoiralajeja, jälkeä, hakua ja raunioita. 

Nuorenparin ensikohtaamisella Ilo näytti Tedille kauniit valkoiset hampaansa ja kaapin paikan Pyllypuolelle ei mennä, juoksu on vasta tuloillaan. Tedi hyväksyi tämän ja Ilon äksyilyn loputtua pari otti Tedin pikku-siskon Tildan vauhdittamana kunnon metsähippaleikit. Tästä pidän, koirista, jotka osaavat keskustella keskenään. Ilon juoksuja odotetaan elo-syyskuun vaihteeseen.

Pennuille tulemme etsimään kodit, joissa on mielellään koiraharrastustaustaa. Pennut on terveystutkittava (PEVISA, maksaa noin 300 €), pentujen kanssa on harrastettava jotakin ja ne on käytettävä näyttelyssä vähintään kerran, jos niistä tulee "näyttelykelpoisia". Arvostamme koirien elinikäistä yhteydenpitoa ja pyrimme olemaan tukena koiran eri elämänvaiheissa.

 

Ilo, Koiruuksien Hu Pai Lee, Kuva Minna Saarinen


 
Tedi, Cinnaberry's Midnight Express, kuva Linda Toivonen



torstai 27. toukokuuta 2021

Tulosrikas Toukokuu

Toukokuussa koranarajoitukset kevenivät ja kokeita järjestettiin jälleen. Talvikaudella treenaaminen oli laiskaa, koska ei ollut kisoja. Treenaaminen on motivoivampaa, kun tietää tähtäävänsä kokeisiin. Toko oli täysin tauolla, mutta rally-tokoa treenattiin kahden eri ylituomarin johdolla säännöllisesti ja vaikka kotitreenit jäi aina väliin, niin koirat ja me ohjaajat kehityttiin lajissa kovasti. Paimennuksessa keskityin lauman nuorimman sytyttelyyn, kymmeniä treenejä ja turhaan. Ei tahdo kiinnostua lampaista tarpeeksi. Ilo oppi tosi hyvin stopit, mutta peruskuljetus sakkaa. Jätin sen sitten pitkälle tauolle ja otin Taikan naftaliinista. Taikan kanssa hain uuden näkökulman asiaan ja lopetin sen kanssa "tappelemisen" laitumella. Jokin lukko aukesi ja ihan muutamat oikein ohjatut treenit vakuuttuvat minut siitä, että kokeisiin on senkin kanssa vaan mentävä.

Kiitokset myös aktiivisille kasvatinomistajille, jotka ovat koronasta huolimatta jatkaneet harrastuksia ja käyneet kokeissa.

💙 Final Fantasy's Hide And Seek, Tarmo, Jaana Aarnikaren kanssa saivat luvan suorittaa pelastuskoirakon käyttöönottotarkastuksen (Virta) 25.5. Tarmo tähtää emäntänsä kanssa hälykoiraksi viranomaisten avuksi kadonneiden etsintään.

💛 Final Fantasy's I'm Hot So What, Riine ja Sari Klemola onnistuivat noseworkin sisäetsintäkokeessa 23.5 pistein 100/100 sijoittuen toisiksi.

Rally-tokokoe 8.5.2021 Loimaa:

C.I.B. FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA DE (VDH) MVA BALT MVA RTK4 PAIM2 TK1 Talcott Billabong MES 78 p.

PAIM-E RTK2  Final Fantasy's I'm Million Dollar Baby AVO 87 p. -> RTK2

Koiruuksien Hu Pai Lee ALO 100 p.

Paimennuskoe 20.5.2021 Somero: 

C.I.B. FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA DE (VDH) MVA BALT MVA RTK4 PAIM2 TK1 Talcott Billabong PAIM2 90 p. siirtyy 3. luokkaan

PAIM-E RTK2 Final Fantasy's I'm Million Dollar Baby, paimennuksen esikoe hyväksytty pistein 88.

Tämän lisäksi Taika, PAIM-E RTK2  Final Fantasy's I'm Million Dollar Baby, suoritti MH-luonnekuvauksen hyväksytysti 22.5 Hämeenkyrössä.

P.S. Mammakoira makaa tyytyväisenä jaloissa pöydän alla, eikä taida vielä muutamaan päivään jakaantua 😊


sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Pitkäkarvaisen collien pentuja laitettu alulle

Tänään käytiin Tuuven kanssa miehelässä. Tuuve on jalostuslainassa omistajaltaan Miia Hoskarilta. Tuuve on kasvattimme Runan (sileäkarvainen) ja ruotsalaisen sileäkarvaisen ja pitkäkarvaisen collien sekoituksen Winstonin  jälkeläinen. Tuuve on ns. pina (pikäkarvainen nahka) ja se on rekisteröity pitkäkarvaiseksi. 

Pentueen isäksi valitsimme Vikin (pitkäkarvainen) ja pennuista tulee siis pitkäkarvaisia. Turkinlaatu voi olla puolipitkäkarvaisesta täysin pitkäkarvaiseen. Turkki tulee olemaan vähintään yhtä työläs kuin "aidon" pitkäkarvaisen turkki, mutta olipa ihanaa tänään pöröttää useampaa pitkäkarvaista pitkästä aikaa. Vikin emälinja on meille aiemmin tuttu ja Vikin emänemänisä on oma kasvattimme Final Fantasy's Altair.

Odotamme pennuista tulevan rodunomaisen ulkonäön omaavia, kohtalaisen vilkkaita, hyvä hermoisia ja sosiaalisia koiria.

Osa pennuista löytää kotinsa meille jo tutuilta koiraihmisiltä ja haaveena olisi jättää yksi kotiinkin. Pentueen koosta riippuen etsimme myös muutamaa koiraharrastuksista kiinnostunutta kotia. Tällaiselle kodille on itsestään selvää käyttää koiraa viikottain treeneissä, teettää koiralle rodunomaiset terveystutkimukset ja pyörähtää muutaman kerran näyttelykehässä, jos koira on näyttelykelpoinen. Meiltä saa tukea harrastusten aloittamiseen, olemme mielellään muissakin kasvattia koskevissa asioissa käytettävissä sen elämän ehtooseen asti.

Emä: Final Fantasy's If I Could Fly

Lonkat: B/B Kyynärät: 0/0 Selkä: VA1, LTV0 Silmät: Terveet, CEA-vapaa 

Luonnetesti suoritettu hyväksytysti 138 p. ++

Paimennustaipumustesti läpäisty PAIM-T

KoiraNet


Tuuve Collie-erikoisnäyttelyssä 5.9.2020 Vantaalla, Kuva Linda Toivonen

 

 Isä: FI MVA EE MVA EE JMVA EEV-18 Irokon Silverstar

Lonkat: A/A Kyynärät: 0/0 Silmät: CRD

Erinomainen jälkeläisnäyttö. Ääni ja alustavarma. Herrasmies.

KoiraNet

Viki, kuva Irokon

 

 

Narttupentu etsii kotia

Niinhän siinä kävi, että alustavasti varattu tyttöpentu vapautui. Perheen vanhempi koira sairastui pahasti ja sen hoito on ollut raskasta se...