sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Pitkäkarvaisen collien pentuja laitettu alulle

Tänään käytiin Tuuven kanssa miehelässä. Tuuve on jalostuslainassa omistajaltaan Miia Hoskarilta. Tuuve on kasvattimme Runan (sileäkarvainen) ja ruotsalaisen sileäkarvaisen ja pitkäkarvaisen collien sekoituksen Winstonin  jälkeläinen. Tuuve on ns. pina (pikäkarvainen nahka) ja se on rekisteröity pitkäkarvaiseksi. 

Pentueen isäksi valitsimme Vikin (pitkäkarvainen) ja pennuista tulee siis pitkäkarvaisia. Turkinlaatu voi olla puolipitkäkarvaisesta täysin pitkäkarvaiseen. Turkki tulee olemaan vähintään yhtä työläs kuin "aidon" pitkäkarvaisen turkki, mutta olipa ihanaa tänään pöröttää useampaa pitkäkarvaista pitkästä aikaa. Vikin emälinja on meille aiemmin tuttu ja Vikin emänemänisä on oma kasvattimme Final Fantasy's Altair.

Odotamme pennuista tulevan rodunomaisen ulkonäön omaavia, kohtalaisen vilkkaita, hyvä hermoisia ja sosiaalisia koiria.

Osa pennuista löytää kotinsa meille jo tutuilta koiraihmisiltä ja haaveena olisi jättää yksi kotiinkin. Pentueen koosta riippuen etsimme myös muutamaa koiraharrastuksista kiinnostunutta kotia. Tällaiselle kodille on itsestään selvää käyttää koiraa viikottain treeneissä, teettää koiralle rodunomaiset terveystutkimukset ja pyörähtää muutaman kerran näyttelykehässä, jos koira on näyttelykelpoinen. Meiltä saa tukea harrastusten aloittamiseen, olemme mielellään muissakin kasvattia koskevissa asioissa käytettävissä sen elämän ehtooseen asti.

Emä: Final Fantasy's If I Could Fly

Lonkat: B/B Kyynärät: 0/0 Selkä: VA1, LTV0 Silmät: Terveet, CEA-vapaa 

Luonnetesti suoritettu hyväksytysti 138 p. ++

Paimennustaipumustesti läpäisty PAIM-T

KoiraNet


Tuuve Collie-erikoisnäyttelyssä 5.9.2020 Vantaalla, Kuva Linda Toivonen

 

 Isä: FI MVA EE MVA EE JMVA EEV-18 Irokon Silverstar

Lonkat: A/A Kyynärät: 0/0 Silmät: CRD

Erinomainen jälkeläisnäyttö. Ääni ja alustavarma. Herrasmies.

KoiraNet

Viki, kuva Irokon

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tulosrikas Toukokuu

Toukokuussa koranarajoitukset kevenivät ja kokeita järjestettiin jälleen. Talvikaudella treenaaminen oli laiskaa, koska ei ollut kisoja. Tre...